lauantai 19. lokakuuta 2013

What would I do, do without you.





Morjens!
Asiaa ois vaikka kuinka paljon, mut miten se aina tuntuu nii hullun vaikeelta saada kirjotettuu tänne?
Elämäs aikalailla mennää samoil laduil ku kuukaus sitte ja mitää ihmeitä ei oo tapahtunu. Tietty fiilikset tällä hetkellä aikalailla öö mitenkä sen sanois, sanat ärsyyntynyt ja hämmentynyt kuvaa tätä tunnemyrskyä aika hyvin.
Mä melkolailla oon tallannu täs kotona joka toinen viikko saikun muodossa kun tuntuu et jokainen kropan osa hajoo yks kerrallaan. Mul siis molemmat jalat täs sairaslomalla kun en ilmeisesti osaa kävellä niinku normaalit ihmiset :D
Parin viikon päästä leikkaus edessä ja mun polvi + mieli huutaa hoosiannaa kun ajattelenkin pelkkää asiaa. No joo äiti onneks tulee mun tueks ja jeesaa näis arkiaskareis sen viikon ku en kuitenkaa tiiä kuinka hyvin pystyn täs kotona sit liikkumaan.

Tässä ois tulossa vielä jonkinsortin halloween pippaloit parhaiden kavereiden kesken ja duuniporukan risteilyä et saan sit surematta makaa noiden jälkee sen kaks viikkoo sängys jalka paketis :3
Mitä muuta kuuluu...jaa no mä aikalailla oon ruvennu miettii mun ystäviä ja 'kavereita'. Ketkä haluun pitää tos rinnalla ja osa nyt on jo jäänyt ihan itsestään taka-alalle. Rehellisyys ja luottamus aikalailla painaa kupissa ja osan kanssa välimatka semisti painaa ettei tuu pidettyä yhteyttä läheskää nii paljon ku ennen.
Tietysti kaikkien elämät myös menee automaattisesti eteenpäin ja yhteydenpito joko jatkuu tai ei. Varsinkin kun osan ihmisistä kanssa on jonkin sortin menneisyyden koira haudattuna ja tuntuu siltä et voiko niitä sanoa ystäviks kun ei täysin luota saati sitten jos joutuu melkein kaikki sanomiset miettimään uudestaan et hups mitä jos ens viikolla ei ollakkaan kavereita ja kaikki mitä on kertonut ni lähtee eteenpäin kiertämään. Naah, ehkä oon vaan ite ollu tyhmä ja valinnut kaverini väärin. Kuitenkin ne parhaat tyypit pysyy rinnalla ja niihin voi luottaa ja noi loput voi itse päättää haluuko panostaa ystävyyteen ja kaivaa sen nokkansa pilvien huipulta jotta vois pikkuhiljaa kattoo et tekiskö itekki jotain asioiden eteen.

Voishan tosta aiheesta nyt jatkaa vaikka kuinka loputtomiin ja valitella miten jotkut ihmiset käyttäytyy typerästi, varmaan itsekki oisin voinu miettiä useamman kerran miten joitakin ihmisiä kohtelee ja en väitä että olisin jonkun parhaan ystävän mitalin tässä vuosien mittaan ansainnut :D Mut seura tekee kaltaisekseen ja aikalailla aletaan kaikki muistuttaa toisiamme, tosin jos asioista alkais puhua hieman rehellisemmin ja awkward silence hetket muuttuis keskusteluiks ni saattaa kaveripiiri pysyä vielä samana eikä tapahtuis mitään surullisia asioita.

No mut kaikkia ei pysty miellyttämään ja ite ainaki oppinu jotain et oma ittensä täytyy olla ja jos jollain on ongelma sen suhteen, pitäis joko jättäytyy samast kelkast tai oppia hyväksyy ne toisenkin virheet ja move on.

kiitos :D


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää tekstiä! :-)

Karoliina kirjoitti...

kiitän ano :)